Kotiseutumatka Tuutikylään 1.-3.8.2011

Tuutikylän kotiseutumatka 1.-3.8.2011

Salla-seuran toinen kotiseuturetki tänä kesänä suuntautui Tuutikylään. Matkalle osallistui 15 henkeä ikäjakauman ollessa nuoresta 14 vuotiaasta aina yli 80-kymppisiin nestoreihin. Olavi Jaakkonen, 81, syntyperäinen tuutikyläläinen oli poikansa Joukon ja tämän pojan Juhon kanssa, Irja Törmänen tyttärensä Eeva Virkkulan ja tämän tyttären Veera Virkkulan kanssa. Irjan mummola oli Tuutikylässä. Toini Ritakorkian äiti oli Tuutikylän Hännisiä. Sirkka Iivarin äidin kotipaikka oli Siskelijärven rannalla. Vesa Haatajan mummola löytyi Tuutijärven rannalta. Matkan yksi kantavista järjestäjistä oli paljasjalkainen tuutikyläläinen tervaskanto Martti Jokela, 81, joka oli varustautunut matkalle viimeisen päälle. Martti oli nyt viidennettä kertaa käymässä kotiseudullaan. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1993. Martti toimi retken muonitusmestarina. Loput matkalaiset olivat sitten muista Sallan menetetyistä kylistä polveutuvia. Näin ollen kaikilla meillä oli jonkinlainen side tänne rajan toiselle puolelle. Tuutijärven kylä sijaitsi Venäjän Karjalan Louhin alueella Vuorikylästä noin 40 km etelään. Kylän ensimmäiset asutukset sijoittuvat 1800-luvun puoliväliin ja talvisodan sytyttyä väki joutui jättämään kotinsa.
Tie Vuorikylästä Tuutikylään vaatii erikoisajoneuvon, niinpä Salla-seuran pj. Pekka Moilanen neuvotteli venäläisen Nikolai Grigorevin kanssa matkalle 20-paikkaisen Zil-maastokuorma-auton.
Matkalle lähdettiin Sallasta, mutta varsinainen retki alkoi Vuorikylästä, jossa keräsimme tarvittavat leiriytymisvälineet Nikolain autoon. Tavaroita kertyikin auton perä täyteen, pitihän mukaan ottaa kaikki tarvittava majoitusvälineistä kenttäkeittiöihin. Maanantai-iltapäivällä Nikolai sitten käänsi auton nokan kohti Tuutijärveä.

Tie tai tieura lähtee Vuorikylästä länttä kohti ja kääntyy sitten luontaisesti pitkien järvien rantoja myötäillen etelään. Tie oli lähes umpeen kasvanut ja vesi syönyt urille. Jokien ylitykset tehtiin pohjia myöten, sillat oli joko lahonneet tai poltettu. Sää oli helteisen kuuma ja välillä piti pysähtyä tuulettelemaan matalajalkaiseen. Tie nousi välillä harjujen päälle, laskeutuen sitten alas jokilaaksoihin ja jängille. Pitkät ja kapeat järvet reunustivat matkaa.

Viimein saavuimme Karjalan ja Muurmanskin rajalle, tästä ei enää pitkälti ollut perille. Kuin huomaamatta maastosta alkoi erottua umpeenkasvaneita peltoaukeita ja tieuria. Vasemmalle jäi Tuutijärvi, oikealla vilkahteli Käsijärvi. Ajoimme sitten peltoaukeita pitkin Siskelijärven rannalle, Tuutijärvestä hieman alaspäin. Tässäkö se nyt oli. Vanhimmat hieraisivat salaa silmäkulmiaan, tippa tuli väkisin silmään. Kotiseutu on aina kotiseutu. Jotenkin selkäpiissä karmaisi tunne, miltä nämä pellot ja maat näyttäisivät tänä päivänä jos…

Illan tullen retkeläiset asettuivat yhteisen leiritulen ääreen muistelemaan. Oulaisissa nykyisin asuva Olavi Jaakkonen muisti vielä hyvin kaikki Tuutikylän alueet, samoin koutelolainen Martti Jokela. Nuoremmilla oli vain isien ja äitien kertomukset ja tarinat, jotka nyt saivat kasvot. Maisemat muuttuivat eläviksi. Leirinuotion hiljalleen savutessa seurueen vanhimmat Olavi ja Martti kertoivat kylän historiasta. Asutusta oli ollut myös Käsijärven rannoilla, myös takarannalla, jonne mentiin veneellä. Tuutikylän keskus sijaitsi Tuutijärven etelä- ja länsipuolella. Asukkaita koko kylässä oli juuri ennen sotaa 1939 noin kolmisensataa. Tuutikylä oli vireä kylä, leipä saatiin maataloudesta ja karjanhoidosta. Kalastus toi ison lisän ruokaan. Kylässä oli yksi erikoisuus, erittäin hyvä savenottopaikka. Kaikki kylän talojen muurit ovat muurattu luonnonkivistä ja muuraussavena käytettiin oman kylän savea. Kylässä kulki paljon myös matkailijoita jo 1920-30 -luvuilla. Yksi tunnetuimmista kävijöistä oli taidemaalari Akseli Gallen-Kallela. Irja Törmänen muisteli, miten Gallen-Kallela oli maalannut taulun hänen mummostaan paimentyttönä, valkoinen huivi leuan alle solmittuna. Missä taulu tänä päivänä on? Siinäpä kysymys. Monet luonnontieteilijät, tutkijat, kulkivat Kuusamosta Kuolajärvelle juuri tästä kautta. Muiden muassa tutkija Einari Merikallio, käveli Kuusamosta apulaisen kanssa, kartoittaen alueen linnustoa v.1921 heinäkuussa, jatkaen matkaa Vuorikylään ja sieltä edelleen Kuolajärvelle. Samuli Paulaharju kulki myös kuvaamassa tätäkin Kuolajärven perukkaa. Usein matka jatkui Vuorikylään ja Jäniskönkäälle, joka oli suosittu retkeilykohde jo ennen Kutsan luonnonpuiston aikaa. Tarinointia ja rupattelua kesti myöhään yöhön, eihän täällä tullut pimeää, aurinkokin oli ylhäällä vielä puolen yön aikoihin. Lämmin, melkein helteinen päivä alkoi muuttua viileähköksi yöksi. Osa painui telttoihin pehkuihin, osa suunnisti vielä tammukkapuroille.

Tiistai-aamu valkeni kostean kasteisena mutta erittäin lämpimänä. Lämpötila liikkui hellelukemissa. Pitkät hihat saivat kyytiä ja lähdimmekin pienellä porukalla etsimään hiekkarantaa, jotta pääsisimme uimaan. Karttoja tutkien ja vanhemmilta kysellen päädyimme Käsijärven itärantaan, jonne olisi matkaa n. kilometri, alun toista. Pyyhkeet ja shampoot mukaan ja lähdimme talsimaan. Liki miehen korkuinen heinä vain lakoontui, kun oijustimme suoraan Sovajärvelle menevälle tielle. Tietä pitkin kuljimme muutaman sata metriä ja nousimme pienen harjanteen yli ja laskeuduimme alas Käsijärven erääseen lahteen. Mikä näky! Hiekkarantaa ja kirkasta vettä silmänkantamattomiin. Kaukainen saari siinteli järven länsipuolella.

Pulahdimme kirkkaaseen, mutta melko lämpöiseen veteen. Tulomatkan ja yön hiet haihtuivat kirkkaisiin aaltoihin. Virkistävä parituntinen kului nopeasti. Täällä metsän keskellä, keskellä ei-mitään, aika pysähtyi. Oli vain kesä, aurinko ja lämmin vesi. Tulvahti lapsuuden lämpimät kesät ja uintiretket mieleen.

Palailimme pikkuhiljaa takaisin leiripaikalle. Siellä olikin jo perunat kiehumassa ja kalat. Naiset kokkailivat koko joukolle maittavan kalapotun sipulivoilla. Kyllä se maistuikin makealle. Siskelijärven ahvenet ja Tuutijoen tammukat katosivat pian lautaselta. Aurinko jatkoi paistettaan ja alkoi tulla jo varjopaikoista uupelo. Ruuan jälkeen ramasikin niin somasti, että taisipa siinä ottaa yksi jos toinenkin pienet nokkaunet ihan kenturalla. Ja järven vesi maistui raikkaalta!

Illalla oli taas kalastuksen vuoro, Siskelijärven rannoilta virvelöimme ahvenia ja Tuutijoesta saatiin tammukoita. Verkosta tuli isoja ahvenia ja yli viisikiloinen jänkäkoira.

Kokkimme Irja ja Sirkka olivat loihtineet lettutaikinan jostain ja illan hämyssä kirisi Martin ”kyökissä” muurinpohjapannu ja tiedossa oli lettukestit. Sai siinä Irja kiepauttaa usiammankin kerran ennen kuin koko taikina oli saanut lettuisen muodon. Pari pannullista kahvia ja nyt sai nauttia. Letut katosivat sinne minne äskeinen kalapottukin. Jo vain!

Ilta tuli Siskelijärvelle, kuikka vain uiskenteli ulapalla. Pojat kävivät kokemassa verkon ja saaliina oli taas isoja ahvenia. Heittelimme virveliä ajankuluksi. Poislähtö oli jo mielessä. Viimeiset kuvaukset vastarannan Sirkan mummolasta.

Yö oli taas kostea mutta hieman lämpimämpi. Aamulla seitsemän aikaan nousimme virittelemään kahvitulia ja aloimme purkaa leiriä. Mutta, yllätys yllätys! Auton yksi kuudesta renkaasta oli pullauttanut ilmansa ulos. Sittenkin oli jokin terävä kivi tehnyt tepposet. Onneksi auton varustukseen kuului kiinteä kompressori ja reikä ei ollut kovin suuri. Kompura jumputti pari tuntia ja rengas syntyi uudeksi. Pakkasimme auton ja lähdimme kuvaamaan Jaakkosen Olavin kotipaikkaa. Matkalla poikkesimme myös Käsijärven rantaan. Kylän keskipaikalla, missä Olavi muisteli olleen yleisen puintipaikan, pysähdyimme toviksi. Siellä Jaakkoset kiersivät kuvaten paikkoja ja löysipä Jouko sieltä vanhan separaattorinkin matkamuistoksi. Olavi otti vielä löytämänsä uuninpellin mukaansa.

Vesa kävi tutustumassa ja kuvaamassa rannalla mummonsa kotipaikan. Oli aika lähteä kotimatkalle. Juuri kun pääsimme paluumatkalle, taivas alkoi tummentua, isoja mustia pilviä nousi pohjoiselle taivaalle. Raju ukkosmyräkkä iski puolivälissä kotimatkaa. Vettä tuli jo ennestään märälle tielle, liukastaen sen melko vaaralliseksi. Nikolai sai veivata sompaa tosissaan, että pysyi tiellä. Auton perä kolahti pari kertaa, tehden uusia ruttuja jo kolhiintuneisiin pelteihin. Lopulta saavuimme Vuorikylään kellon näyttäessä jo kolmea iltapäivällä. Retki alkoi olla lopuillaan. Viimeiset purkaukset ja ryhmäkuvat.

Kuvassa vas. edessä Martti Jokela, Timo Kunnari, takana Jouko Jaakkonen, Juho Jaakkonen, Olavi Jaakkonen, Vesa Haataja, Esa Arola, Sirkka Iivari, Eeva Virkkula, Pekka Moilanen, Nikolai Grigorev, Seppo Siivola, edessä oik. kuopus Veera Virkkula, Irja Törmänen, Toini Ritakorkia ja maassa jutun kirjoittaja ja kuvaaja E-L Vuonnala.

Tämänkertainen retki oli todella hieno elämys niin vanhemmille konkareille kuin nuoremmillekin. Porukalla oli hieno yhteishenki ja hyvin organisoitu retki jätti mukavan maun suuhun. Yleinen mielipide oli että tätä pitää saada lisää!
Kiitokset retken senioreille Martille ja Olaville muisteluista, kaikille mukana olleille hyvästä matkaseurasta ja Pekalle retken johtajana. Salla-seura pyrkii jatkossakin järjestämään vastaavanlaisia kotiseutumatkoja luovutetuille alueille. Mikäli kiinnostusta on, ottakaapa yhteyttä ajoissa seuraan.

Lisäkuvia täällä