Jäsenkirje 1/2023

Hyvää alkanutta vuotta 2023 sallaseuralainen!
Kiitos, että olet jäsenemme!

Pyrimme tekemään monipuolisesti työtä sallalaisen kulttuurin säilymiseksi ja edistämiseksi järjestämällä erilaisia tilaisuuksia ja tukemalla paikallista harrastustoimintaa. Vanhat jäsenet saavat helmikuun aikana paperisen jäsenmaksun. Jos haluat liittyä jäseneksi ole yhteydessä sihteeri Kerttu Arolaan arolakerttu@gmail.com

Salla-seuran vuosikokouksessa 4. helmikuuta valittiin puheenjohtaja Katja Palmqvist jatkamaan. Hallituksen jäseniä ovat varapuheenjohtaja Esa Kurvinen, Armi Hiltunen, Kari Hiltunen, Tiina Kallio, Jaana-Maria Törmänen ja Eeva-Liisa Vuonnala. Sihteerinä toimii Kerttu Arola ja rahastonhoitajana Sonja Aarniola-Järvinen.

Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon kanssa jatkamme yhteistyötä osallistumalla 1. huhtikuuta Sallan maatalousnäyttelystä 1963 kertovan näyttelyn avajaisiin. Juhlapäivää jatketaan perinteisellä pilkkikilpailulla Aatsinkijärvellä. Palkinnot ovat upeita, sarjoja on kolme 1) sallaseuralaiset, 2) muut ja 3) nuoret alle 16-vuotiaat ja osanottomaksu 5 euroa.

Salla-päivänä 19.7. esittelemme toimintaamme kunnan toritapahtumassa ja valmistamme ja myymme perinteistä kuivalihakeittoa. Suunnitelmissa on samalle viikolle videoilta Rajakievarissa, sillä viime kesänä kotiseutumatkamuisteluja oli katsomassa lähes 40 henkilöä eri puolilta Suomea.

Kotiseuturetkiä vanhaan Sallaan emme kesän aikana pysty maailmantilanteen vuoksi järjestämään. Kutsumme jäseniämme Kveenien jäljillä -matkalle Norjan Kirkkoniemeen ja Pykeijaan 17.–20. elokuuta. Linja-autokuljetuksesta seura perii ainoastaan omavastuuosuuden, jonka lisäksi matkavakuutus (hanki omasta vakuutusyhtiöstäsi) ja majoitus kolmeksi yöksi Kirkkoniemeen varataan ja maksetaan itsenäisesti (Kirkenes Hotell/Scandic/Thon Hotel/Barets/airbnb). Seura ei ota vastuulleen varauksia tai muutos- ja peruutusmaksuja.

Tule mukaan suunnittelemaan matkaa, etsimään kämppäkaveria ja tekemään varauksia Sallan kirjastoon torstaina 23. helmikuuta kello 17. Mukaan infoon pääsee myös teams-yhteydellä. Linkki ilmoitetaan myöhemmin tällä sivulla.

Omavastuuosuus 40 euroa maksetaan 31.3. mennessä Salla-seuran tilille
FI04 5409 0020 0075 10.  Jos peruutat osallistumisesi niin maksua ei palauteta. Maksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että koko matka peruuntuu. Paikkoja on rajoitetusti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kirjoita lisätietoja osaan nimesi ja puhelinnumerosi. Jäsenmaksu 2023 on oltava maksettuna.

Lisätietoja ja alustavan matkaohjelman saat puheenjohtajalta 044-243 3343 tai palmqvist.katja@gmail.com

olemme myös facebookissa!

Viimeisimmät artikkelit

Kirjanmerkit