Salla-seuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja seuran perustajajäsen Oiva Kunnari
Vuoden 1991 ensimmäisen retken matkalaiset Vuorikylässä tauolla
Vallovaaran isäntiä kotiseutumatkalla 1992 vas. Valtteri Karkkola, Heino Karkkola ja Yrjö Ulkuniemi
Vuoden 1993 jumalanpalvelusjuhlan kansaa
Ensio Seppäsen suunnittelema muistoristi pystytetään hautausmaa-alueelle 1995
Sallan Laulu -kuoro johtajana Martti Niskala esiintyy vuoden 1996 juhlassa
Vuoden 1997 ensimmäisen Sovakylän retken taukopaikka Kauttiojärvellä. Mukana olivat Oiva Kunnari, Vesa Haataja, Antti Kettunen, Kauko Mikkola, Lassi Lassila, Timo Kauttio ja Erkki Hautala. Matka tehtiin Kuusamon Liikasenvaaran kautta Kauttioon, Sovajärven niemeen ja Sovajoen kohteisiin.
Arvo Aatsingin johtama talkooryhmä ajaa puita raivausalueelta 3.-14.11.1997 välisenä aikana
Veteraanit käymässä Vanhan Sallan muistomerkillä 1997 Kelsinkäisen retkellä.
Nimimonumentin paljastustilaisuus 17.7. 1997. Airueina Elsa Schroderus ja Kauko Mikkola
Juhlayleisöä 18.7.2002
Juhlalavan kunnostusta ja katon korjausta, talkoolaiset 2002.
Vanhan Sallan kirkonkylän kyläkävelyyn osallistuneet 2007
Osallistujia kyläkävelyyn, keskellä Martti Niskala oppaana 2007
Yleisöä juhlissa v. 2009, keskellä kunnan sivistystoimenjohtaja Marja Myllykangas, valt. Antero Miettinen, valt. Olli Saariniemi, Seppo Vuonnala, Anna-Liisa Seppälä, takana Seppo Vuolukka, Elli Partanen. Edessä Aarno Kelloniemi, Stepan Olenits, tulkki, Pekka Moilanen
Kuvassa talkoolaisia v. 2009: Unto Tauriainen, Aino Lukkarila, Elsa Schroderus, Seppo Siivola ja Elli Partanen
Aidankorjaustalkoot aloitettu v. 2010, Seppo Siivola, Pekka Moilanen, Elli Partanen ja Erkki Lehtomäki
Nälkähän se tuli paikkoja tutkiessa Tuutikylän ja Sovajären retkellä 2011. Lätyt teki aina kauppansa. Lättymestarina Irja Törmänen
Keskiviikkona kolmen aikaan ip Vuorikylässä v. 2011matkan jälkeen. Edessä vas. Martti Jokela, Timo Kunnari. Takana vas. Jouko Jaakkonen, Juho Jaakkonen, Olavi Jaakkonen, Vesa Haataja, Esa Arola, Sirkka Iivari, Eeva Virkkula, Pekka Moilanen,kuski Nikolai Gregorev, Seppo Siivola, edessa oik. Veera Virkkula, Irja Törmänen, Toini Ritakorkia, maassa kuvaaja E-L Vuonnala
Ryhmäkuvassa Vuorikylän II retken v-2011 retkeläiset Jänisköngäs taustalla. Mukana Pekka Lassila, Sauli Salmela, Seppo Kesälahti, Lauri Lassila, J-M Törmänen, Katja Palmqvist, Hannu Arola, Pertti Leivo, Leena Parviainen , Rauni Mikkola. Mukana myös kuvaaja E-L Vuonnala
Yhdessä kaatuu isokin petäjä, raivaustalkoissa v. 2011
Kulttuurimatkalla Juonnissa 16.-18.06.2011. Tässä ollaan suomensukuisten asukkaiden luona kalakeitolla. Mukana olivat myös Jarkko Sipola museolta ja Pekka Lassila sukuja tutkimassa
Kuolajärven pilkkikisojen päätteeksi ei muuta kuin puoliympyrään ja laskemaan kappaleet! 2012
Kuvassa Kuolajärvenkylän Mikkolanniemen pelloilla kävelijät tutustuivat maisemiin v. 2012
Lettupannun vaaitus oli tarkkaa puuhaa Sovajärvellä v. 2012
Ryhmäkuva ennen lähtöä ruskaretkelle Rohmoivalle tunturin juurella. Osallistujia oli paljon v. 2012
Juhlayleisö katoksen suojassa v.2013
Muistomerkin airueet v. 2013 Maria Ämmälä ja Pentti Arola
Saksalaisten graniittiristille seppeleen laskivat Anja Hauer ja Antero Miettinen v. 2013
Sallapäivän kojulla v.2014. Kuivalihavelliä vai oliko peräti oikeaa ohrarieskaa tällä kertaa. Liisa Brandenstein myy
Hannu Hautala maalaushommissa hautausmaan uuden aidan talkoissa v. 2016
Kuvassa Salla-seuran entinen pj. Pekka Moilanen ja seuraava pj. Antero Miettinen v. 2018
Kuivalihavelli maistui kaikenikäisille v.2019 Sallapäivänä.
COPYRIGHT © 2023